Naistenpäivänä ajatuksissani olette kaikki te mielenterveysomaisnaiset. Meillä on monta rautaa tulessa, työelämässä oleva omainen antaa monta tuntia päivästä työlle, lisäksi on kotityöt, joillakin lapset, lasten harrastukset sekä vielä omat / puolison iäkkäät vanhemmat, jotka tarvitsevat apua. Myös oma puoliso tarvitsisi huomiota sekä häilyvän mielenterveyden omaava läheinen.
Tasapainoiseen arkeen pitäisi sisältyä lepoa, omia harrastuksia ja tyhjää kalenteria. Miten saada paletti pyörimään, kun kalenteria täyttävät kaikki muut paitsi nainen itse. Mielenterveysomainen jaksaa ja venyy. Elää puhelin kädessä ja odottaa puheluita, joihin ei haluaisi vastata. Vastaamatta jättäminen ei kuitenkaan ole vaihtoehto. Viranomaiset soittavat tuntemattomista numeroista sekä läheisten hoitajat, sekä läheinen itse, jos ei asu samassa taloudessa. Kaikkiin puheluihin pitää vastata, on siellä sitten lehtimyyjä tai omaisen hoitokontakti. Tämä on yksi monista asioista, jotka nostavat stressiä.
Kuinka paljon itse luomme kuvaa siitä, että kukaan muu ei osaa tai pärjää. Kun olemme tottuneet hoitamaan kaiken itse, silloin on myös vaikea luovuttaa hoivavastuuta muille. Osaammeko sanoa ei, en halua, en jaksa. Me olemme omaisia ja huolissamme mielenterveysläheisistämme. Me lähdemme hoitokokouksista pois ilman kunnollista suunnitelmaa tulevaisuudesta. Tsemppaamme itseämme sekä läheisiämme, kyllä tästä selvitään ja taas me jaksamme. Koska tasa-arvo toteutuu mielenterveyden hoidossa? Koska meillä on terveydenhuolto, joka kohtelee tasa-arvoisesti mielenterveysasiakkaita. Milloin emme jää terveydenhuollossa muiden sairauksien varjoon.
Me, joilla on parisuhde toivomme, että tasa-arvo näkyisi myös hoitavan tahon osalta. Nainen yksi ei ole vastuussa perheen terveysasioista. Tasa-arvoisessa yhteiskunnassa otetaan molemmat puolisot tasavertaisina läheisinä, kun keskustellaan hoidosta. Voisiko hoidosta lähtökohtaisesti soittaa tasapuolisesta molemmille vanhemmille?
Tulevaisuudessa mielenterveysomainen voi luottaa, että omaisiamme hoidetaan ilman että vahdimme hoitoa. Voimme luottavaisesti jättää hoidon ammattilaisille ja olla vain läheisiä. Tähän tavoitteeseen on vielä matkaa mutta yhdessä yhdistyksen ja vertaisten kanssa käymme kohti tasa-arvoisempaa tulevaisuutta.
Tasa-arvo on toteutunut silloin kun sitä ei huomaa.
Kirjoittaja Wilhelmiina Kallio on Varsinais-Suomen mielenterveysomaiset – V-S FinFamin varapuheenjohtaja
Artikkelin kuva: Wilhelmiina Kallio