On tärkeää tuoda läheisten ääntä esiin – heidän rooliaan sairastavien rinnalla kulkijoina vuoden ympäri, mutta myös omana nimettynä päivänään. Tuoreimman selvityksen mukaan läheisille tukea tarjoavien järjestöjen toimintaan osallistuminen vähentää psyykkistä kuormittuneisuutta, vahvistaa mielen voimavaroja ja lievittää yksinäisyyttä.

Tänään torstaina 9.10. on mielenterveysläheisten päivä.
 
Miksi on tärkeää nostaa mielenterveysasioita kerta toisensa jälkeen? Miksi mielenterveys- ja päihdeläheisten tuen takaaminen on tärkeää?
 
Otteita tuoreista selvityksistä ja tutkimuksista:
  • Yli 60 % suomalaisista saa elämänsä aikana mielenterveysdiagnoosin. (Helsingin yliopiston rekisteritutkimus, 2025)
  • 246 000 käyntiä – mielenterveysdiagnoosit olivat yleisin Varhan sairaaloiden avokäyntien syy vuonna 2024. (Erikoissairaalanhoidon tunnuslukuja, Varha 2024)
  • 21 % turkulaisista kokee olevansa psyykkisesti kuormittuneita. Koko Suomen luku on 17 %. (TerveSuomi-kysely 2024)
  • Varsinais-Suomessa noin 3 400 alaikäistä elää perheessä, jossa vanhemmalla on vakava päihdeongelma. (THL:n tutkimus ”Miten yleisiä päihdeongelmat ovat?”)
  • Yli 40% keskustelutuen käyntien määrä on kasvanut kuluneen vuoden aikana (2025) V-S FinFamilla.
 
Luvut tuoreista tutkimuksista ja tilastoista puhuvat puolestaan. Mielenterveyden tai päihteiden käytön haasteet valitettavasti vain kasvavat. Vaikutukset näkyvät niin opiskelijoiden kuin työelämässä olevienkin sairaslomina, osittaisena sairaseläkkeenä, lastensuojelun asiakkuuksina ym. Listaa voisi jatkaa monella tavalla ja pitkälle. Jokaisen sairastavan ympärillä saattaa olla yksi tai useampi läheinen, jotka kantavat huolta tai jopa vastuuta sairastavan arjesta. Läheisellä on oikeus tukeen, kun sen tarve tulee.
 
Me V-S FinFamilla haluamme tuoda vahvasti esiin haasteiden vaikutukset, ei vain sairastuneelle vaan myös koko lähiverkostolle. On tärkeää tuoda läheisten ääntä esiin – heidän rooliaan sairastavien rinnalla kulkijoina vuoden ympäri, mutta myös omana nimettynä päivänään. Tuoreimman selvityksen mukaan läheisille tukea tarjoavien järjestöjen toimintaan osallistuminen vähentää psyykkistä kuormittuneisuutta, vahvistaa mielen voimavaroja ja lievittää yksinäisyyttä. (MiPa 2.0)
 
Pidetään siis ääntä, ettei kenenkään, sairastavan tai läheisen, tarvitsisi jäädä ilman tukea! Tämän päivän kunniaksi muista kysyä itseltäsi ja rinnallakulkijoitasi ”Miten voit – oikeasti?”. Muista pysähtyä aidosti myös kuuntelemaan vastaus.

Lisätiedot ja yhteydenotot

Ranja Jaatinen
Ranja Jaatinen

Vapaaehtoistoiminnan koordinaattori

Kokemusasiantuntijatoiminta

044 793 0583
[email protected]

Suomen lippu Englannin lippu

Pin It on Pinterest

FinFami chat

Hei, FinFami-Chat löytyy FinFami ry:n verkkosivuilta. Klikkaamalla alla olevaa linkkiä, pääset sivulle, jossa voi avata chatin. Huomioithan, että chat on auki vain alla mainittuina aikoina.

Diskutera på svenska med en av FinFamis arbetstagare: måndagar 5.1., 2.2., 2.3., 30.3., 27.4., 25.5. kl. 11-14

Tule keskustelemaan työntekijän kanssa suomen kielellä: maanantaisin 12.1., 26.1., 9.2., 23.2., 9.3., 23.3., 20.4., 4.5., 18.5. klo 11-14

Tule keskustelemaan FinFamin vapaaehtoisen kanssa suomen kielellä: torstaisin 22.1., 5.2., 19.2., 2.4., 16.4., 30.4., 21.5. klo 17.30-19

Chat with us in English: Mondays 19.1., 16.2., 16.3., 13.4., 11.5. 11am-2pm

Chat FinFami ry:n verkkosivuilla

Lahjoita