Nuori ja/tai osatyökykyinen – tule meidän työkaveriksi!

Haemme järjestöassistenttia vuoden määräaikaiseen työsuhteeseen V-S FinFamin Turun toimistolle 1.9.2024 alkaen. Rahoituspäätöksen mukaisesti valittavan henkilön tulee olla:

– alle 30-vuotias työtön, ei opiskelija. Voit olla myös osatyökykyinen.
– yli 30-vuotias osatyökykyinen.

Henkilö ei voi olla aiemmin työllistynyt Paikka auki -rahoituksella.

Järjestöassistentin tehtäviin kuuluu mm. avustaminen hallinnon ja viestinnän tehtävissä sekä erilaisissa toimistotehtävissä. Hän osallistuu Huolenkantajat Discord-teemachattien suunnitteluun ja toteutukseen sekä somepäivityksien tekemiseen. Lisäksi työtehtäviin kuuluu mm. Osallistuminen messuille ja tapahtumiin sekä toimiston siistiminen.

Toivomme aktiivista ja itsenäistä työotetta sekä joustavuutta, hyviä tietoteknisiä taitoja, viestinnän osaamista, kiinnostusta järjestö- ja mielenterveystyöhön. Aiempaa työkokemusta emme vaadi.

Työaika on pääsäätöisesti 37,5 tuntia / viikossa (tai osa-aikainen) ja sijoittuu enimmäkseen arkisin päiväaikaan. Palkkaus ja työehdot järjestö TESin mukaisesti, tehtävä sijoittuu vaativuusryhmään 2, jossa peruspalkka on 1919,47 €/kk 100 % työajalla. Noudatamme neljän kuukauden koeaikaa.

Kunnioitus, luottamus, lämpö ja uskallus ovat yhdistyksemme arvoja. Lisäksi olemme sitoutuneet turvallisen tilan periaatteisiin, ja työnantajana olemme saaneet Hyvän mielen -työpaikka merkin vuosina 2022-2024. Tarjoamme työntekijälle koko työajan säännöllisen mentoroinnin.

Lähetä vapaamuotoinen hakemus ja CV 11.8.2024 mennessä osoitteeseen: [email protected]

Lisätietoja tehtävästä antaa kehittämispäällikkö Maria Virkki p. 0413180228 (soittoajat ma 29.7. ja ke 7.8. klo 12-15). Työhaastattelut pidetään ti 20.8. ja to 22.8.2024.

Pin It on Pinterest

FinFami chat

Hei, FinFami-Chat löytyy FinFami ry:n verkkosivuilta. Klikkaamalla alla olevaa linkkiä, pääset sivulle, jossa voi avata chatin. Huomioithan, että chat on auki vain alla mainittuina aikoina.

Diskutera på svenska med en av FinFamis arbetstagare: måndagar 5.1., 2.2., 2.3., 30.3., 27.4., 25.5. kl. 11-14

Tule keskustelemaan työntekijän kanssa suomen kielellä: maanantaisin 12.1., 26.1., 9.2., 23.2., 9.3., 23.3., 20.4., 4.5., 18.5. klo 11-14

Tule keskustelemaan FinFamin vapaaehtoisen kanssa suomen kielellä: torstaisin 22.1., 5.2., 19.2., 2.4., 16.4., 30.4., 21.5. klo 17.30-19

Chat with us in English: Mondays 19.1., 16.2., 16.3., 13.4., 11.5. 11am-2pm

Chat FinFami ry:n verkkosivuilla

Lahjoita