Mielen hyvinvointi, hyvä mieli – miltä se tuntuu? Tyyneltä veden pinnalta? Lämpimältä silokalliolta? Saunan lempeältä syleilyltä? Varmasti meille jokaiselle vähän erilaiselta, mutta ehkä siinä on samoja tunteita kuitenkin. Oma mieleni voi hyvin, kun koen olevani turvassa, hyväksytty omana itsenäni osana yhteisöä.
Vuosi sitten kirjoitin Pride-kuukauden yhteydessä uskalluksesta yhdistyksemme arvona. Muita arvojamme ovat luottamus, kunnioitus ja lämpö. Nämä ovat peruskiviä mielen hyvinvoinnin tukemiseen, ja se on koko toimintamme ydin. Kun luotamme toisiimme, olemme turvassa. Kun kohtelemme toisiamme kunnioittavasti, luomme hyväksyntää jokaiselle yksilönä. Lämmin kohtaaminen antaa rauhaa.
Valitettavasti yhteiskunnassamme nämä arvot eivät edelleenkään toteudu. Viime vuoden Turun Pride-tapahtumassa 89 prosenttia kyselyymme vastanneista kertoi kantavansa huolta läheisestään, jolla on mielenterveyden tai päihteiden käytön haasteita, ja näistä läheisistä 67 prosenttia kuului sukupuoli- tai seksuaalivähemmistöön. Kaikki eivät koe olevansa hyväksyttyjä, ja tämä kuormittaa mieltä.
Kansalaisjärjestönä olemme aktiivisesti kehittäneet seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen huomioimista toiminnassamme kuitenkin vasta vuodesta 2021. Hiljainen hyväksyntä ei riitä, vaan järjestöjen tehtävänä on olla myös niitä, jotka nostavat epäkohtia esiin ja pyrkivät muuttamaan maailmaa.
Neljän vuoden aikana olemme halunneet tehdä enemmän kuin vain kauniita sanoja. Joka vuosi olemme osallistuneet Turku Pride -tapahtumaan, jonka lisäksi 2021 teimme HLBT-henkilön huomioimisen pelisäännöt ja haastoimme somekampanjalla muita toimijoita sitoutumaan näihin pelisääntöihin. Vuonna 2022 koulutimme vapaaehtoisiamme ja henkilökuntaamme kohtaamiseen, ja yhdistykselle tehtiin sateenkaarivähemmistöön kuuluvan mielenterveysomaisen kohtaamisen opas. Viime vuonna osallistuimme kaikkiin Varsinais-Suomessa järjestettyihin Pride-kulkueisiin ja lupauksemme oli lisätä kuvituksiemme sisältöihin moninaisuutta. Tänä vuonna haastoimme Mielenterveysomaisten keskusliitto FinFamin järjestämään valtakunnallisen koulutuksen sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöön kuuluvien henkilöiden kohtaamisesta. Ja tietysti värikäs lippumme liehuu jälleen kaikissa Varsinais-Suomen Pride-kulkueissa.
Turvallisen tilan periaatteidemme mukaisesti jokainen saa osallistua toimintaamme luottaen siihen, että voi olla oma itsensä. Myös Hyvän mielen työpaikka -merkki on työyhteisönä meille tärkeä, annamme toisillemme tilaa ja hyväksyntää niin, että jokainen voisi olla osa työyhteisöä omana itsenään.
Lupaamme huomioida myös tulevaisuudessa aktiivisesti, että arvomme toteutuvat toiminnassamme: että jokainen asiakas, jäsen, vapaaehtoinen ja työntekijä voi kokea olevansa hyväksytty omana itsenään yhteisössämme. Se luo mielen hyvinvointia.
Milla Roos, toiminnanjohtaja
Lisätiedot ja yhteydenotot
